Ensin hiukan päivitys aiemmin tapahtuneista asioista:
Meidän Nenahan kävi muuten 3 päivää touhuamassa lasten kanssa. Olimme yhdessä kolmenkymmenen 9-13-vuotiaan lapsen kanssa liikuntaleireilemässä. Nena juoksi itsensä läkähdyksiin lasten kanssa ja suostui vain 30 minuutin torkkuihin välillä kun suljin sen keittiöön pakkolepoon - yöt se nukkui sitten kuin tukki. Varmaan ihan kiva kokemus vaikka hiukan se varmaan otti koville paimentaa sellaista lapsilaumaa. Kovasti karvaturrimme sai rapsutteluja ja silittelyjä eikä Nena kertaakaa käyttäytynyt sopimattomasti lapsia kohtaan. Ainoa miinus oli alun haukkuminen, jota neiti harrasti aina päivätorkuiltaan herättyään. Hän oli aina sen verran tohinoissaan, että kaikkia piti tervehtiä haukkumalla jo pitkän matkan päästä.

Nenasta on muutenkin kuoriutunut hieman äänekkäämpi. Ulkona lenkkeillessä se kuvittelee näkevänsä kaikenlaista ja tänään se päätti räksyttää niinkin pelottaville tapatuksille kun Näsijärven aalloille. Kävimme nimittäin ulkoilemassa nässyn rannassa ja kun hetkeksi istahdimme alas rupesi Nena säikkymään rantaan läiskähtäviä aaltoja ja niille piti sittän äristä ja päristä.

No niin sitten pääasiaan. Nena kävi tänään oikein trimmaamossa, jossa se vihdoin ja viimein sai sitten sen suveen sopivan turkin. On sitten taas niin erinäköinen kun ennen. Trimmaaja oli mukava ja Nena oli kuulemma käyttäytynyt mallikkaasti sillä välin kun me kävimme torilla nauttimassa jäätelöt. Ainoastaan sen vasen etutassu oli ollut hieman arempi paikka, mutta se selittyy sillä kun kyseisen tassun pieni peukkuvarvas vaurioitunut niin että koko kynsi tippui leikkiessä pois. Nyt siinä on vain pieni nysä varvas ilman kynttä. Olemme sitä seurailleet aikamme eikä se tunnu Nenaa enää vaivaavan ollenkaan. No tässä sitten missin uusimmat ennen ja jälkeen kuvat olkaa hyvät:
1695785.jpg
1695784.jpg