Kävimme taas viikonloppuna tottelevaisuus harjoituksissa. Kovasti tuli taas harjoiteltua, mutta hiukan oli ajatukset koiruudella muissa maailmoissa. Treeniä saatiin taas ja Nena onnistuikin taas osassa liikkeissä mainiosti. Otin yhdessä ohjaajan kanssa luoksetuloja lelulla palkiten ja kutsuimme Nenaa vuorotellen luoksemme. Kolmannen luokse tulon jälkeen ampasi Nena matkoihinsa ja rupesi ravaamaan täydellä höyryllä ympäri koulun pihamaata ja sai muut koirat mukaansa. Siellä sitten koetimme metsästää tottelevaisuusvalioitamme jotta saisimme tilanteen rauhoittumaan. Aikansa ravattuaan ympyrää tallusteli Nena luokseni kun olin lähtenyt kävelemään toiseen suuntaan, mutta vielä kesti aikansa ennenkuin karkulainen suostui kiinniotettavaksi. Voi siis olla ettei tuo lelulla palkitseminen ole hyvä idea kun kerran se aiheuttaa hepuleita - taitaa olla parempi palkita namipaloilla ensin ja sitten lopuksi vaikka vähän retuuttaa lelua.
1580332.jpg
Tänään kävimme taas Pirkanmaan vesikoirayhdistyksen tapaamisessa, sillä halusimme taas Nenalle lisää kokemuksia muista koirista. Paikalla olikin todella mukavasti väkeä ja Nenalla riitti kysyntää etenkin juniori porukan keskuudessa. Nena oli totuttuun tapaan nuorin porukasta muttei pienin. Leikkikavereita olivat Santo jolla vielä aivan vallattoman pitkä pentukarva, Pinni kaunokainen siron olemuksensa kanssa ja Perro poika joka hiukan ahdisteli Nenaakin poikamaisilla yrityksillään. Kovasti oli toimintaa ja yhdessä tekemämme lenkin aikana vanhukset painelivat tyynesti edeltä käsin ja junioreiden energiapakkaukset tulivat sitten perästä käsin moinien mutkien kautta. Kiva kokemus Nenalle varmasti.
1580333.jpg
1580336.jpg1580337.jpg